tiistai 31. toukokuuta 2011

Chicken stuffed canneloni (Kanataäytteinen Canneloni)



Teimme joskus kotitaloustunnilla canneloneja, joten kun sain vapaat kädet yhtenä päivänä ruoan suhteen, päätin tehdä canneloneja! Siskollani oli kuitenkin yksi ehto- niissä piti olla kanatäyte. Joten laitoin täytteeseen vähän kaikkea mikä tuntui hyvältä ja siskoni heitti mukaan vielä oliivitkin joista tuli kiva maku ruokaan. Canneloneissa menee aika kauan, kun täytteen joutuu lusikalla taiteilmaan pastaputken sisään, mutta maku on vaivan arvoinen! Siis kanatäytteisiä canneloneja:

24 cannelonia

800g broilerin fileesuikaleita
2dl oliivirinkuloita
3 valkosipulinkynttä
1prk fetajuustoa
200g herkkusieniä (tölkissä)
1 tomaatti
200g maust.tuorejuustoa
3dl juustoraastetta
2dl ruokakermaa
vettä




1. Paista broilerit pannulla.
















2. Pilko valkosipuli, tomaatti ja herkkusienet.







3. Lisää broilerin sekaan oliivit, pilkotut valkosipulit, feta, herkkusienet, tomaatti ja 100g tuorejuustoa. Lisää tarvittaessa vettä. Mausta ja anna hautua n.15min.







5. Täytä cannelonit niin, että työnnät täytettä esim. lusikalla putken sisään sormi putken toisessa päässä jotta täyte ei valu ulos.


6.Laita cannelonit voideltuun uunivuokaan, valele kermalla, laita loppu tuorejuusto nokareina ja ripottele juustoraastetta päälle.


























7. Paista keskitasolla 200 asteessa n.20min.

maanantai 23. toukokuuta 2011

Oreo Base (Oreopohja)


Tässä on siis tämä näiden Oreoiden perusohje, ns. pohja, jota tulen käyttämään Oreo-postauksissa aina hiukan muunneltuna. Lisäsin tämän ohjeen siksi, että voin aina linkittää tämän uuteen Oreo-postaukseen, jotta ei tarvitse aina kirjoittaa uudestaan tätä :D

n.20 keksiä















250 g margariinia
0.9 dl fariinisokeria
2 dl sokeria
2 kananmunaa
1 rkl vanilja-aromia (Dr. Oetker)
8 dl Jauhoja
1 tl suolaa
1 tl ruokasoodaa


1. Sekoita sähkövatkaimella kulhossa pehmitetty margariini ja sokerit.

 













2. Lisää kananmunat yksitellen.


3. Lisää vanilja-aromi.


4. Lisää kuivat-aineet taikinaan.


 










5. Rouhi suklaa.
















6. Alusta taikina pyöreäksi palloksi kulhon pohjalle ja lisää suklaa.


7. Laita jääkaappiin n.10 minuutiksi.


  










Chewy Oat Bread (Pehmeä Kauraleipä)



Oli tavallinen kolea keväinen arkipäivä, kun minulla sattui olemaan hiukan vapaa-aikaa. Päätin leipoa jotain helppoa ja hyvää. Avasin seitsemännen luokan kotitalouden kirjani ja päädyin "peltileipään." Meillä ei kuitenkaan ollut kaapissa kaikkea tarvittavaa, joten muutin melkein kaikki ainekset toisiksi ja lisäsin vähän omiani. Voin siis hyvällä omallatunnolla kutsua reseptiä omakseni :)

Leipä saattaa tuntua liian raa'alta, mutta sen on tarkoituskin olla sisältä tahmea. Liika paistaminen tuottaa todella rapean, kovan kuoren ja maku paranee raa'alla leivällä ajan myötä (parhaimmillaan 2h paistamisen jälkeen).

*1 Voit korvata puolet kauraleseistä hedelmämyslillä, niin saat mukavia maukkaita sattumia leipääsi.

Pieni pellillinen leipää



½ l vettä
1 pss kuivahiivaa
2,5 dl ohrajauhoja
2,5 dl vehnäjauhoja
1½ tl suolaa
2 rkl tummaa siirappia
3 dl kaurahiutaleita (tai 1,5 dl kaurahiutaleita ja 1,5 dl hedelmämysliä)

1. Lämmitä vesi lämpimämmäksi kuin kädenlämpöinen (42 astetta).

 2. Sekoita kuivahiiva jauhoihin.

 3. Lisää jauhot lämpimään veteen.

4. Lisää suola.

5. Lisää siirappi.



6. Lisää kaurahiutaleet ja kaada pellille. Anna kohota ilman liinaa 15min.




















7. Paista 225 asteessa n.12min.

8. Leikkaa vähän jäähtyneenä palasiksi.

Chewy Cheese Cookie (Pehmeät Juustokeksit)



Näiden maukkaiden juustokeksien ohjeen, löysimme siskoni kanssa vuosia sitten Anni-Helena reseptikirjasta, jonka äitimme oli saanut jostain kaupanpäällisenä. Näissä kekseissä on oma persoonallinen makunsa, johon tottuminen vie ainakin kolme pellillistä ;), mutta, kun kerran on näihin tottunut, miettii miten on tullut näin kauan toimeen ilman näitä suolaisia pikkuleipiä. Maku muutttuu paljon, riippuen siitä miten kypsäksi keksit tekee. Kypsemmät keksit maistuvat enemmän juustolta, kuin raa'at, jotka luonnollisesti ovat aika taikinaisen makuisia, ole siis tarkkana! Näitä voit tarjoilla esim. pikkupurtavana keiton kanssa tai iltapalalla salaatin kera.

(Ohje omilla hyviksihavaituilla muutoksilla)

1 pellillinen


125 g margariinia tai voita (itse käytin margariinia)
3½ dl vehnäjauhoja
2,5 dl juustoraastetta
½ tl suolaa
1 dl kermaa
½ tl hiivaa














1. Sekoita käsin pehmitetyn margariinin joukkoon vehnäjauhot, juustoraaste ja suola.

















2. Lämmitä kerma liedellä kädenlämpöiseksi ja liota siihen hiiva.
















3. Lisää kerma margariini-vehnäjauhoseokseen, sekoita taikinaa mahdollisimman vähän.

























4. Laita jääkaappiin jähmettymään noin puoleksi tunniksi.

















5  Kauli taikina n. 1cm paksuiseksi levyksi leivinpaperille.

















6. Voitele levy munalla ja pistele haarukalla.

7. Jaa levy taikinapyörällä haluamasi kokoisiksi paloiksi.
















8. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa n.10 min. Irrota keksit toisistaan veitsellä.

Original Oreo (Alkuperäinen Oreo)

Tällä reseptillä avaan blogini! Kuten jo blogin nimikin kertoo, oreot ovat aika keskeisessä asemassa. Ideana oli antaa blogille "Alussa oli vain suo, kuokka ja Jussi" - tyyppinen nimi, ja "kitchen oreo baker" kuulosti hyvältä. :) 
Tämän reseptin siskoni löysi hakiessaan googlesta hakusanoilla: "The best cookies ever." Ihastuin siihen heti kättelyssä! Emme kumpikaan muista, mistä resepti alunperin löytyi, joten en valitettavasti pysty laittamaan sitä tähän. Mittayksiköt olivat amerikkalaisia (1 cup etc) joten laitoimme aineksia sen verran kun tuntui sopivalta. Jouduimme myös muuttamaan reseptiä hieman, koska kaikkia tarveaineita emme löytäneet suomesta tavallisesta kaupasta, esim. oreo-suklaanappeja.

Käytimme niiden sijasta geishan suklaanappeja, mutta koska nimi on niin ihana ja ohjeen perusteet ovat samanlaiset kuin oreo- kekseissä, päätimme pitää alkuperäisen keksien nimen. Ohjeessa tärkeitä vaiheita ovat taikinan laitto jääkaappiin ja keksien kääntäminen paistovaiheessa, koska kekseissä säilyy ihana pehmeä/taikinainen maku, lyhyen taikinan jäähdyttämisen vuoksi.  Kääntäminen taas on tärkeää, koska keksin tulee paistua tasaisesti kummaltakin puolen ja napin tulee sulaa täydellisesti. Keksit ovat todella makeita ja suklaisia. Nam!

n.20 keksiä


250 g margariinia
0.9 dl fariinisokeria
2 dl sokeria
2 kananmunaa
1 rkl vanilja-aromia (Dr. Oetker)
8 dl Jauhoja
1 tl suolaa
1 tl ruokasoodaa
1 tumma suklaalevy (200g)
2 pkt Geisha suklaanappeja

















1. Sekoita sähkövatkaimella kulhossa pehmitetty margariini ja sokerit.


2. Lisää kananmunat yksitellen.


3. Lisää vanilja-aromi.


4. Lisää kuivat-aineet taikinaan.


 










5. Rouhi suklaa.

















6. Alusta taikina pyöreäksi palloksi kulhon pohjalle ja lisää suklaa.




7. Laita jääkaappiin n.10 minuutiksi.


  














 8 Jaa taikina samankokoisiksi paloiksi ja pyörittele palloiksi. Ota yksi pallo käteeksi ja paina se kämmenellä littanaksi n. 7cm halkaisijaltaan kiekoksi.

  
   













9 Laita kiekon keskelle yksi Geisha-nappi.


















10. Nosta keksin reunat napin suojaksi ja pyörittele uudestaan palloksi.






















11. Paista 200 asteessa keskitasolla ensin 5min. Käännä sitten keksit ja jatka paistamista alatasolla noin 2-3min.

perjantai 20. toukokuuta 2011

When I was young I only played baking

"Kuka vain voi kokata.", "Hyvistä aineksista et voi saada pahaa ruokaa."
Nämä ovat kaksi tärkeintä ruokafilosofiaani joihin koko ruoan kanssa työskentelyni perustuu. Aloitin kokkaamisen ja leipomisen jo ihan pienenä (tietenkin äidin, isän ja siskoni avustuksella). Sittemmin kun sain jo laittaa ruokaa ilman äitiä, olen epäonnistunut useammin kuin kerran, mutta en kuitenkaan lannistunut! :D Tässä blogissa esittelen luomuksiani, sekä omia, että lainattuja. Pyrin kokkaamaan ja leipomaan vuorotellen - saa nähdä onnistuuko. Kerron leipomuksen/ruoan historian suhteessa itseeni ja sen miksi juuri kyseinen ruoka valikoitui blogiini. Saat kopioida reseptejä vapaasti omaan blogiisi, mutta arvostaisin kuitenkin, jos kertoisit mistä olet reseptin löytänyt. Toivon kuitenkin, etten näe ruokieni kuvia blogissasi ilman lupaani. "Liity mukaan Makumatkaan!"