lauantai 24. joulukuuta 2011

perjantai 23. joulukuuta 2011

Chocolate Council (Konvehtiraati)




Numero 23!


Vietämme aina joka toisen joulun mummolassa jonne meitä kokoontuu parhaimmillaan 11 joulunviettäjää. Onneksi mummolla on iso talo... No sinne sitten kaikki tuovat tietysti konvehteja kuten jouluun kuuluu. Meillä oli sellainen iso purkki Fazerin konvehteja, neljää eri makua ja vertailimme mikä niistä olisi maukkain. Siskoni sai loistavan idean konvehtiraadista, eli arvostelisimme mikä konvehdeista oli kaikkein paras makunsa, ulkonäkönsä ja koostumuksensa puolesta. Arvosteltavien joukkoon liittyi myös Fazerin konvehtien lisäksi Budapest karkit. Arvostelijoina toimi seitsemän henkilöä ikähaitarilla 10-56. Karkit piti pisteyttää asteikolla 1-3 ja kommentteja piti antaa mausta, ulkonäöstä, koostumuksesta ja ihan yleisesti. Laskimme sitten pisteiden keskiarvon, jonka perusteella tiesimme voittajan. Toisaalta erään arvostelijan mielestä voittajan maku oli hirveä, paperi ruma ja koostumus outo. :D



Arvosteltavat

Fazer Marianne
Fazer Perinteinen
Fazer Vadelmajogurtti
Fazer Kaakao
Budapest














Sija 1

Fazer Vadelmajogurtti

- Hieno paperi, raikas maku, virkistävä, pehmeä koostumus


Sija 2

Fazer Perinteinen

- Kaunis paperi, ihana, tuttu, täyteläinen, perinteinen, mukava koostumus


Sija 3

Fazer Marianne

- Kaunis paperi, kiva koostumus, mukava kun mariannen palat rouskuvat, hyvä maku


Sija 4

Budapest

- Tylsä paperi, koostumus liian pistävä, jälkimaku outo, ihanan makuinen täyte


Sija 5

Fazer Kaakao

- Liian Fazerinna kopio, tunkkainen maku, liian voimakas, kova koostumus

torstai 22. joulukuuta 2011

Christmas Table's Note (Joulupöydän Muistilappu)





Joulukalenterin luukku numero 22!


Meillä syntyy aina jonkinasteinen paniikki kun joulu tekee tuloaan. Niin varmasti joka perheessä. Pitää siivota ja ostaa joululahjoja, lähettää kortit ja pakata laukut jos mennään mummolaan, tehdä laatikot, ostaa kinkku ja muistaa ostaa kaikki tarvittavat joulupöytään. Huh. Ainakin tämän viimeisen kanssa ajattelin helpottaa kärsiviä sieluja muistilistalla. En väitä, että muistilistani sopii joka talouteen, mutta ainakin meidän perheen omaan se sopii. :)


- Laatikot:
  • Lanttu
  • Porkkana
  • Bataatti
  • Peruna
- Kinkku
- Kalkkuna
- Rosolli
- Peruna
- Lohi
  • Kylmäsavu
  • Lämminsavu
- Siika yms valkolihainen kala
- Salaatti (perus)
- Joululimppua ja jotain toista leipää
- Joulutorttuja
- Pipareita
- Vettä ja kahvia, teetä yms
- Glögiä
- Suklaata

















Tässä nyt nämä mitä meidän joulupöydässä yleensä on, mutta kaikilla tietysti omat tapansa ja perinteensä. Jos ihmettelit miksei tässä mainita riisipuuroa, se johtuu siitä, että meillä ainakin syödään riisipuuroa vasta 25. päivä, mutta kukin tekee miten haluaa.

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Christmas Ham (Joulukinkku)





Joulukalenterin luukku numero 21!


Mielestäni kinkku kuuluu oleellisena osana joulupöytään vaikka itse en sitä suuremmin syö. Kaupan valmistamat kinkut eivät ole mitään verrattuna itse paistettuihin, joten ehdotan, että kinkun kuorrutukseen ja paistoon panostetaan. Kinkun paisto on helppoa, sitä ei kannata ollenkaan pelätä. Paistamiseen kannattaa varata reilusti aikaa, meillä siihen meni se 6½ tuntia. :)























Kinkku
Sinappia
Suolaa
Korppujauhoja
Vettä



1. Nosta kinkku huoneenlämpöön muutamaa tuntia ennen paistamista.

2. Avaa paistopussi ja laita kinkku varovasti pussiin. Laita pussi tiukasti kiinni erillisellä sulkijalla. Leikkaa pussin ylimpään kulmaan pieni reikä.

















3. Työnnä lämpömittari kinkun paksuimmasta kohdasta sisään ilman, että mittari osuu luuhun tai silavaan. Laita kinkku kamarapuoli, eli nahkapuoli ylöspäin reunalliselle uunipellille. Sopiva kinkun sisälämpötila tässä vaiheessa on +4 - +10 astetta. Laita pellille vähän vettä.


4. Paista isoa, esim. seitsemän kilon (7) kinkkua 125 asteessa. Paista kinkkua 1,5 tuntia ensimmäistä kiloa kohden ja sen jälkeen tunti jokaista seuraavaa kiloa kohden niin, että kinkun lihaisin osa on uunin perällä. Esim. seitsemän kilon kinkku vaatii siis 7,5 tunnin paistoajan. Lisää uunipannulle vettä tarvittaessa. Tee veden lisäys samalla, kun tarkistat lämpötilaa, jotta sinun ei tarvitsisi avata uuninluukkua useasti. HUOM! Korkea ja paksu kinkku paistuu hitaammin kuin matala ja ohut.



Mummolassamme on leivinuuni, joten tietysti käytimme sitä!
















5. Kinkku on hyvä ottaa uunista kun sen sisälämpötila on noin +72 astetta. Kinkun sisälämpötila nousee vielä muutaman asteen sen jälkeen kun sen ottaa pois uunista, joten lopulliseksi lämpötilaksi tulee noin +75 astetta. Kun poistat paistomittaria ja siitä valuva neste on kirkasta, on kinkku varmasti kypsä. Ota kinkun paistoliemi talteen vaikka kastikkeen pohjaksi. Älä missään nimessä valuta paistolientä viemäriin, sillä viemäri tukkeutuu siitä!

6. Anna kinkun jäähtyä vähintään puoli tuntia ja poista mahdollinen verkko, kamara ja rasva. Kun kinkku on jäähtynyt, sekoita korppujauhot ja suola keskenään. Sivele kinkun pinta sinapilla ja sen jälkeen kuorruta suolajauhoseoksella.



       


6. Laita kinkku vielä uuniin puoleksi tunniksi 125 asteeseen, jotta se saa kauniin ruskean sävyn ja jäähdytä hitaasti ennen nauttimista.

tiistai 20. joulukuuta 2011

Rosemary Garlic In a Jar (Rosmariinikynsiä purkissa)



Joulukalenterin luukku nro 20!

Olin jo pitkään halunnut kokeilla etikkaliemeen säilömistä. Lainasin jopa kirjan Kotilieden Suuri säilöntäkirja. Sieltä löysin kiinnostavan "Rosmariinikynnet"-reseptin jota päätin sitten kokeilla. Tällaiset itsetehdyt marinoidut jutut ovat mielestäni hyvä joululahja ja siksi päätin, että annan tällaisen purkin yhdelle kulinaristisedistäni. ;) Todella nopeaa ja vaivatonta säilöminen tällä reseptillä oli ja varmasti tuli hyviä kynsiä jos tuoksusta voi jotain päätellä!

















n.10cm mittainen norm. halk. purkki

3-4 valkosipulia
pieniä tuoreen rosmariinin oksia

Mausteliemi
1dl vettä
0,75dl valkoviinietikkaa
0,4dl juoksevaa hunajaa/sokeria
3/4tl roseepippureita
½tl suolaa

1. Irrota valkosipulinkynnet toisistaan, älä kuori. Keitä kynsiä reilut viisi minuuttia vähässä vedessä. Kaada vesi pois ja huuhtele kynnet kylmällä vedellä.

















2. Kuori kynnet. Lado ne kerroksittain rosmariinin oksien kanssa purkkiin.

3. Keitä maustelientä viisi minuuttia ja kaada kuumana kynsien päälle niin, että kynnet peittyvät. Laita kansi kiinni ja anna jäähtyä huoneenlämmössä. + Saatat joutua keittämään vähän enemmän maustelientä mitä ohjeessa sanotaan, koska valkosipulien koko vaihtelee.


maanantai 19. joulukuuta 2011

Liver Cookies For Dogs (Koirien Maksakeksit)




Joulukalenterin luukku numero 19!

Ajattelin tehdä nyt uuden aluevaltauksen ja tehdä välillä myös jotain syötävää koirille!

Ostin joskus kauan sitten koiranruokakirjan kirjamessuilta. Kokeilin siitä paria reseptiä, sitten se jäi noin neljäksi vuodeksi hyllyyn, kunnes tänä jouluna mietin mitä antaisin perheemme nelijalkaisille pukinkonttiin. Mielestäni maksakeksit vaikuttivat hyviltä...koirille. Olin huomannut jo aiemmin, etteivät omat tekoseni näytä samalta miltä kirjan vaikka olen seurannut ohjeita hyvin tarkasti. Tämä ei kuitenkaan ole vaikuttanut mitenkään negatiivisesti ruokien maukkauteen, tai ainakaan en ole niin huomannut. Mutta kuitenkin...keksit olivat menestys ja nuorempi koiramme Jasna söi varmaan seitsemän aattoiltana kun kävi nappaamassa itse laatikosta muutaman huomaamattamme ennenkuin oli jo liian myöhäistä :D Ohje siis Donna T. Robertsin kirjasta Koiran keittokirja. Muutin vähän ohjetta ja en laittanut esim. Dijon sinappia, koska en ollut ihan varma miten koiriemme vatsat suhtautuisivat asiaan...
















50-60 keksiä

7½dl vehnäjauhoja
5dl perunasosetta

Kastike

1rkl öljyä
400g naudanmaksaa
2,5dl lihalientä


1. Valmista ensin kastike. Paista maksa öljyssä pannulla kypsäksi ja viipaloi vähän. Laita maksa lihaliemen kanssa tehosekoittimeen ja soseuta kastikkeeksi.

















2. Sekoita jauhot ja perunasose kastikkeeseen ja alusta kunnes taikina irtoaa kulhon reunoilta. Saatat tarvita vähän enemmän jauhoja mitä ohjeessa on mainittu.
















3. Ota taikinasta n.2rkl kokoisia paloja ja pyörittele palloiksi leivinpaperille. Paista keksejä 175 asteisessa uunissa 30-35min. Käännä sitten uuni pois päältä ja anna keksien tekeytyä uunissa vielä kolme tuntia tai yön yli.

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Christmas Chocolate and something else (Joulukonvehteja ja muuta)



Luukku nro.18!!!


Jouluna kuuluu tehdä jotain suklaajuttuja itse. Näin se vain on. Tein monia eri juttuja: joulusuklaata, konvehteja, tryffeleitä ja nougatpalloja. Tryffelit vaativat vielä vähän muokkausta mutta muuten kaikki onnistui täydellisesti! Nougatpallojen ohje Kinuskikissalta.
Tein myös kaverilleni cookie popseja lahjaksi, mutta niistä en muistanut ottaa valmiina kuvaa. :( Pitää sitten tehdä uusia, voi harmi...


Tryffelit - (Kuva tuossa ylhäällä)


Ne onnistuivat ihan hyvin, mutta eivät kestäneet kuljetusta kovin hyvin, joten en pistä vielä ohjetta tänne.


Joulusuklaa


100g tummaa suklaata
50g valkosuklaata
½dl rusinoita
1tl kanelia


1. Sulata tumma suklaa vesihauteessa ja sekoita rusinat ja kaneli siihen. Levitä leivinpaperille levyksi ja laita jääkaappiin jähmettymään.


2. Sulata valkosuklaa vesihauteessa. Tee jähmettyneen levyn päälle spritsaukset valkosuklaalla ja laita jähmettymään jääkaappiin.


3. Murra jähmettyneestä suklaasta paloja ja tarjoa.





Tähtikonvehdit


Tummaasuklaata
Valkosuklaata


Sulata suklaat vesihauteissa ja valuta muotteihin. Pistä jääkaappiin jähmettymään, irrota muoteista ja tarjoa.


Jos haluat, että konvehtisi säilyvät pitkään voit temperoida suklaan. En tiedä siihen mitään tarkkoja mittoja, mutta suunnilleen niin, että sulatat suklaan ja viilennät sen ja lämmität uudestaan.
 Nougatpallot

Ohje siis Kinuskikissalta. Niihin tarvittu nougat on ostettu Ruotsista.

 


















lauantai 17. joulukuuta 2011

Devil's Food Cake (Paholaisen suklaakakku)



Joulukalenterin luukku nro 17!!

Tämän kakun kanssa matkasin pitkän matkan. Siinä tuli muutama kilo lisää, paljon paineita, hauskoja hetkiä ja vihaisia katseita kun toin viidennen kerran saman kakun pöytään. Tai siis ei minun mielestäni saman. Kehitin ja muokkailin koko ajan reseptiä mieleisemmäkseni. Koitin tehdä täytteen sekä maito-, että tummallasuklaalla ja tein paljon muita muokkauksia joita en nyt ala tässä luettelemaan.
Kiinnostukseni tämän kakun tekoon on lähtenyt jo pienenä amerikkalaisista elokuvista. Sitten myöhemmin yritin kehitellä samanlaista suklaakuorrutetta, kuin Izie eräässä Greyn Anatomian jaksossa. Googletin jopa Izzien suklaakakku...:D Ei valitettavasti tullut haluamaani hakutulosta. Sitten vihdoin löysin oivan reseptin, jota aloin kokeilla. Havaitsin, että reseptin kakku oli liian kuiva makuuni, joten muuttelin siinä vähän ainesten määriä ja korvasin mm. osan sokerista fariinisokerilla saadakseni täyteläisemmän ja tummemman vaikutelman. Täyte on Nigella Lawsonin omasta versiosta tästä klassisesta kakusta. Täytyy kyllä kiittää perhettäni ja sukuani, jotka ovat kakku toisensa jälkeen jaksaneet syödä tätä ja erityisesti kyllä kiitän ystävääni Emmaa, jonka kanssa tein neljä näistä kokeiluista. Kiitos kuvaajalle! <3

















Yksi syntisen hyvä suklaakakku 24cm vuokaan.

9rkl kaakaojauhetta
3,6dl vehnäjauhoja
½tl suolaa
1tl ruokasoodaa
1/4tl leivinjauhetta
113g margariinia tai voita
1dl fariinisokeria
2,6dl sokeria (kide)
2 isoa munaa (huoneenlämp.)
1,2dl vettä
0,6dl maitoa
0,6dl kermaa

Täyte:
125ml vettä
30g fariinisokeria
175g margariinia tai voita
300g tummaa suklaata

Maitoa kostutukseen


1. Voitele ja jauhota 2 vuokaa. (Voit käyttää myös yhtä)

2. Sekoita kuivat aineet keskenään. EI SOKEREITA! (kkjauhe, jauhot, suola, leivinjauhe ja ruokasooda)

















3. Vatkaa voi ja sokeri kulhossa vaahdoksi. Lisää munat yksitellen.
















5. Yhdistä vesi, maito ja kerma. Lisää neste vuorotellen kuivien aineiden kanssa taikinaan.

6. Levitä taikina vuokiin ja paista 175 asteessa 15-20min. Tee puutikkutesti niin teidät milloin pohjat ovat valmiita.






























7. Valmista täyte. Mittaa vesi, sokeri ja rasva kattilaan. Anna niiden kiehua hetki ja lisää suklaa paloiteltuna. Ota pois levyltä. Sekoittele kunnes suklaa on kokonaan sulanut. Anna jäähtyä voimaiseksi.

















8. Kostuta pohjat hyvin, esim. maidolla ja levitä hiukan alle puolet täytteestä toisen pohjan päälle (Jos käytit vain yhtä vuokaa, halkaise tässä vaiheessa pohja ja seuraa muita ohjeita kuten jos olisit tehnyt 2 pohjaa). Nosta toinen pohja täytteen päälle ja levitä loppu kuorrute koko lopun kakun päälle, niin että se peittyy kauniisti. Säilytöä kuvun alla huoneenlämmössä jos tarjoamiseen ei ole montaa tuntia. Muussa tapauksessa säilytä kuvun alla esim. kylmäkaapissa. Kuorrute jähmettyy jos se on jääkaapissa kauan.

perjantai 16. joulukuuta 2011

Mince pies with plum jam (Erilaisia tapoja taitella joulutorttuja)



Joulukalenterin luukku nro 16 avautuu...

Tietysti halusin tehdä blogini joulukalenteriin joulutorttuja, of course. Mutta ongelmana oli, että niitä ovat tehneet jo kaikki bloggarit, jotka ovat leivontablogia pitäneet. Joten, kun siskoni keksi, että voisimme tehdä postauksen, jossa esiteltäisiin erilaisia tapoja taitella torttuja, olin helpottunut....minun ei siis tarvinnut sortua vanhaan kaavaan ja tehdä torttuja joiden ohjeen kaikki jo tietävät. :) MUISTA! Kastella koko ajan torttujen reunoja ja kaikkia läpsyköitä joita kiinnitetään toisiinsa ja voidella kaikki hyvin munalla.
Tämän postauksen kuvista olen erityisen ylpeä, siskoni otti ne ja käytti aikaansa muokatakseen jokaisen merkittävän vaiheen yhdeksi kuvaksi, kiitos! <3
Ps. Siis hänhän ottaa n.95% blogini kuvista joten...
















14 torttua

Tarvitset:

Torttutaikinaa
Luumuhilloa
vettä
kananmunan

(Paista 12min 225 asteessa)



Tapa 1. Tähtitortut


















* Tee vinoviillot keskustaan päin jokaisesta kulmasta. Laita hilloa keskelle ja taivuta joka toinen kulma hillon päälle.


Tapa 2. Enkelitortut


















* Tee vinoviillot jokaisesta kulmasta keskustaan päin. Laita hilloa keskelle. Taivuta sivulla olevat kulmat käsiksi ja ylhäällä olevat pääksi.


Tapa 3. Ikkunatortut


















* Tee viillot niin kuin piirtäisit taikinaneliön sisälle pienemmän neliön, mutta älä piirrä sivuja kiinni toisiinsa. Laita hilloa keskelle ja nosta kulmat hillon päälle. Voit myös laittaa halutessasi hillon lopuksi.


Tapa 4. Mummon joulutortut


















* Aloita vasemmasta reunasta. Piirrä oikealta vasemmalle viiva. Oikeasta reunasta ylhäältä alas. Oikealta ylhäältä vasemmalta oikealle ja vasemmalta ylhäältä alhaalta ylös. Laita hilloa keskelle ja taivuta liuskat keskelle.


Tapa 5. Puolikuut


















* Tee ympyrämuotilla taikinaneliöstä ympyrä ja laita keskelle hilloa ohueksi viivaksi. Taivuta ympyrän toinen reuna toisen päälle ja painele reunat yhteen esim. haarukalla.


Tapa 6. Nyyttitortut

















* Laita hilloa keskelle ja taivuta reunat keskustaa kohti hillon päälle.


Tapa 7.  Sanwichtortut


















* Tee tähtimuotilla tortuista tähdenmuotoisia. Koverra toiseen (kanneksi tulevaan) kuoppa/ jätä kuopattomaksi ja laita toiseen hilloa. Kostuta vedellä jommankumman reunoja ja paina yhteen niin, että jos teit kuopallisen niin se tulee tietysti kanneksi.

torstai 15. joulukuuta 2011

Candy Oreos (Karkkioreoita)




Joulukalenterista luukku numero 15!





Teimme jo joskus marraskuun alussa näitä siskoni kanssa. Ohje on siis sama kuin original oreossa, mutta sisällöt ovat Fami-karkeista ja ranskanpastilleista. Itse tykkäsimme kyllä enemmän niistä Fami-versioista. Aika samanlaisia olivat, kuin normi oreot, mutta kyllä sen eron ihan selvästi huomaa.

















n.20 keksiä

1 annos Oreo taikinaa
1 tumma suklaalevy (200g)
2 pkt Geisha suklaanappeja



1. Valmista taikina ohjeen mukaan.















2. Jaa taikina samankokoisiksi paloiksi ja pyörittele palloiksi. Ota yksi pallo käteeksi ja paina se kämmenellä littanaksi n. 7cm halkaisijaltaan kiekoksi.

3. Laita kiekon keskelle yksi Fami karkki/ ranskanpastilli yms. ja kääri loppu taikina karkin ympärille ja pyörittele palloksi.

 

4. Paista 200 asteessa keskitasolla ensin 5min. Käännä sitten keksit ja jatka paistamista alatasolla noin 2min.

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Mulled Wine Pears (Joulupäärynät glögissä)




Luukku numerooo 14!!

Nämä on niin hyviä! Setäni mukaan "sika hyviä" ...:D Niin siis, teimme näitä köksän joulukerralla joskus 2009 (?). Muistin nämä nyt vasta tänä jouluna kun hedelmäkulhossa pyöri joutilaita päärynöitä ja jotain käyttöä niille piti keksiä. Kun mainitsin asiasta siskolleni tämä muisti, että setämme oli tehnyt joulupäärynöitä mummolassamme joskus kauan sitten...ja että ne olivat olleet tosi hyviä! Joten päätin sitten tehdä näitä, ja ihan yhtä hyviä niistä tuli + ja jouluisia, kuin silloin muutama vuosi takaperin! Ohje siis muokattu vanhasta köksänvihosta...



















Neljälle

1,5dl glögitiivistettä (Esim. Marli (1:3))
1,5dl vettä
4 päärynää

Suurus:
½dl kylmää vettä
1rkl perunajauhoja

2dl vispikermaa
n.2tl kanelia
1 kukka neilikkaa
2tl vaniljasokeria
½dl sokeria
pipareita

1. Mittaa kattilaan glögitiiviste ja vesi. Anna kuumentua.

2. Kuori sillä välin päärynät ja halkaise ne pituussuunnassa kahtia.

















3. Keitä päärynät pehmeiksi glögissä ja kuori välillä vaahtoa pinnalta pois.

















4. Vatkaa kerma ja mausta se kanelilla, piparimuruilla, neilikalla (jauha kukka) ja sokerilla.

5. Kun päärynät ovat pehmeitä, ota ne pois kattilasta ja sekoita suuruksen aineet. Kaada suurus ohuena nauhana kattilaan ja sekoita. Ota pois lämmöltä.

6. Anna päärynöiden hiukan jäähtyä. Tarjoa glögikastikkeen, pipareiden ja maustetun vispikerman kanssa. 

tiistai 13. joulukuuta 2011

Red Velvet Cake




Joulukalenterin luukku nro.13!

Tein joskus kesällä ensimmäisen Red Velvet kakkuni. En tehnyt sitä lähes puoleen vuoteen, mutta viime viikonloppuna siihen tarjoitui tilaisuus, kun jotakin piti keksiä tätini luo kahvipöytään. Kakku on jo värimaailmansa puolesta niin jouluinen, joten päätin nyt kokeilla pastaväreillä värjäämistä- josko nyt kakusta tulisi niin punainen kuin oli tarkoitus, toisinkuin ensimmäisellä kokeilukerrallani kesällä, jolloin värjäsin taikina Dr. Oetkerin punaisella nestemäisellä värillä, ja kakusta tuli rusehtavan punainen...kun siis värin piti olla bright, eli joulun kirkkaan punainen. :)

(Kirjoitettu 13.6)
Törmäsin tähän "Punaisen samettikakun" ohjeeseen noin kaksi viikkoa sitten eräässä blogissa. Muutama päivä tämän jälkeen eri blogissa. Sitten viikko sen jälkeen muuten vain netissä. Silloin ajattelin, että nyt minun täytyy tämä sitten ilmeisesti tehdä kun se vain jatkaa törmäilyään minuun koko ajan. :D Kakkua luonnehdittiin dramaattiseksi punaisen värinsä takia. Väri oli aika hailakka, luulen, että esim. pastavärillä olisi saanut paremman. Aion kokeilla sitä seuraavaksi. Ohje oli taas -yllätys yllätys- englanniksi, joten päänvaivaa tuottivat mm. White distilled vinegar, eli valkoinen tislattu etikka suoraan käännettynä. Tämä paljastui myöhemmin sitten ihan tavalliseksi etikaksi (0.85sent/pullo). Olin varautunut hakemaan valkoista tislattua etikkaani vaikka kissojen ja koirien kanssa ja 10e budjetilla, jos se sattuisikin olemaan jotain apteekista saatavaa ihmeliuosta. No kuitenkin, etikan pointti oli se, että ruokasoodaan sekoitettuna se muodostaa eräänlaisen vaahdon joka antaa kakulle sen kuohkeuden. Oli kyllä nimensä veroinen kakku tuon samettisuuden puolesta. ;)

















Pohja:

5,75dl jauhoja
½tl suolaa
2rkl kaakaojauhetta
113g margariinia (huoneenlämpöisenä)
3,25dl sokeria
2kpl munia
1tl vanilja-aromia
2,4dl piimää
2rkl punaista elintarvikeväriä
1tl etikkaa
1tl ruokasoodaa

Täyte ja kuorrutus:

230g maustamatonta tuorejuustoa
230g mascarponea
1tl vanilja-aromia
2,5dl tomusokeria
3,6dl kermaa (rasvaprosentti mielellään yli 40%)

1. Sekoita jauhot, suola ja kaakaojauhe yhteen.



















2. Värjää piimä punaisella elintarvikevärillä.


















3. Vaahdota margariini ja lisää sokeri. vatkaa muutama minuutti kunnes seos on kuohkeaa.


















4. Lisää vanilja-aromi ja munat yksitellen. Lisää sitten kuivat-aineet vuorotellen punaisen piimän kanssa taikinaan.

5. Lisää lopuksi etikka-sooda-seos. Laita kulhoon 1tl etikkaa ja sitten 1tl ruokasoodaa, seoksen pitäisi alkaa suhista. Lisää se sitten nopeasti taikinaan, sekoita mahd. vähän.

















6. Laita taikina kahteen vuokaan ja paista uunin alatasolla 175:ssa asteessa n.25-30 min, Kakkupohjat saavat jäädä keskeltä vähän kosteaksi.
















7. Anna asettua vuoassa kymmenisen minuttia. Käännä pohja sitten pois vuoasta ja anna sen vielä jäähtyä. Kun jäähtynyt, kääri muovikelmuun ja pistä pariksi tunniksi tai yön yli jääkaappiin.
















8. Valmista täyte ja kuorrute. Vatkaa kerma. Lisää tuorejuusto ja mascarpone. Vatkaa hetki. Lisää vanilja ja tomusokeri pienissä erissä.

9. Levitä täytettä toisen pohjan päälle ja nosta kanneksi toinen pohja. Kokoa kakku näin ja kuorruta se lopulla täytteellä.