lauantai 25. elokuuta 2012

Traditional Carrot Cake (Perinteinen Porkkanakakku)


Saimme kerran tuttavaperheessämme erittäin hyvää porkkanakakkua vuosia sitten. Sen jälkeen seuraavat porkkanakakkukokemuksemme oli siskoni kanssa eräässä Tamperelaisessa pikkukahvilassa. Kakku oli niin hyvää, että se loppui ennen kuin huomasimmekaan :D. Siskoni ehdottaessa yhtenä päivänä, että tekisimme porkkanakakkua minun ei tarvinnut miettiä kahdesti ;) Ohje on täältä. Jätimme ohjeesta pois pähkinät, koska niitä ei sattunut olemaan kaapissa tekohetkellä, vähensimme rasvan määrää ja lisäsimme vähän porkkanoiden määrää. Kakku on siis perinteinen amerikkalainen porkkanakakku. Kakun oltua jääkaapissa yön yli maut pääsevät parhaiten esille ja ainakin itse tykkäsin kakusta enemmän kylmänä kuin huoneenlämpöisenä.  Kakku oli juuri niin hyvää kuin olimme toivoneet ja oikeastaan jopa parempaakin. PS. Kakku on omistettu kavereilleni Sonjalle, Jennylle ja Mimmille, joita en näe seuraavanaan 10kk:n, toivottavasti he saavat vuotensa aikana syödä paljon tällaisia kakkuja <3 
















Yhteen halkaisijaltaan 24cm kakkuun.

4 isoa munaa
0,6dl ruokaöljyä
180g margariinia/voita
1tl vaniljaa
280g/4,8dl vehnäjauhoja
400g/4,8dl sokeria
2tl ruokasoodaa
1rkl kanelia
1tl suolaa
500g porkkanoita
1,2dl rusinoita
(+maitoa)

Kuorrute:
450g maustamatontatuorejuustoa
110g margariinia/suolaamatonta voita
260g tomusokeria
Pari pisaraa vaniljaa

1. Laita uuni läpiämään 180 asteeseen. Voitele ja jauhota kaksi irtopohja vuokaa (24cm). Mikäli et omista kuin yhden vuoan, sekin riittää, voit tehdä kakun myös yhdellä vuoalla :)

2. Sekoita yhteen jauhot, sokeri, kaneli ja ruokasooda sekä suola - aseta seos sivuun.



3. Sulata voi miedolla lämmöllä, kun se alkaa vaahdota, sekoittele aina välillä. Haistaessa hieman pähkinäisen tuoksun ja voin muuttuessa sitruunankeltaisesta kullanruskeaksi ota kattila pois levyltä. 



4. Vatkaa munia sähkövatkaimella kunnes ne ovat vaahtoituneet ja väri on muuttunut kalpeaksi.  


5. Lisää munien joukkoon öljy, sulatettu voi ja vanilja, kokoajan hitaasti vatkaten. Lisää kuivat aineet ja vatkaa vain kunnes ainekset ovat juuri ja juuri sekoittuneet.

6. Kuori ja raasta porkkanat. Lisää raaste rusinoiden kanssa taikinaan. Vatkaa kunnes niin, että ne juuri ja juuri sekoittuvat. Jaa taikina kahteen (yhteenkin riittää) vuokaan. Paista uuinin alatasolla 30-35min/kakun pinta kosketuksen jälkee ponnahtaa takaisin alkuperäiseen muotoonsa. Anna kakkujen/kakun jäähtyä kunnolla.



7. Tee kuorrute. Vatkaa tuorejuusto ja voi tasaiseksi seokseksi. Aloita tomusokerin lisäys siivilän läpi pikkuhiljaa, kokoajan samalla vatkaten. Lisää vanilja kunnes seos on silkkisen pehmeää ja kuohkeaa.



8. Leikkaa jäähtyneet kakut kahtia. Mikäli sinulla on vain yksi pohja, leikkaa se kolmeen osaan ja täytä kerrosten välit kuorrutteella (n. 1,5rkl joka kerrosväliin). Mikäli kakku tunttuu kuivalta, kostuta sitä maidolla ennen kuorrutteen lisäystä. Kuorruta päällys, niin ettei tummia kohtia jää näkyviin. Koristele haluamallasi tavalla, tarjoa ja herkuttele!



lauantai 18. elokuuta 2012

Chicken & Apple cannelonies (Kana-Omena cannelonit)


Canneloneja, mitäs niistä nyt vois sanoa? No, päätin kokeilla sopisko yks pehmenevän näkönen yksinäinen omena mukaan täytteeseen ja sopihan se! Nämä siis juustokastikkeella, kun edelliset oli ilman. Kyllä niistä vaan parempia tulee :D En keittänyt näitä taaskaan, kun tää on tällänen kokeilu-meininki, että tuleeko parempia keitettynä vaiko ilman. Hyvää oli, suosittelen!
















12 kpl

½ annos juustokastiketta

12 kuivaa canneloniputkea

Täyte:

300g kanasuikaleita
1 sipuli
2 omenaa
1 valkosipulinkynsi
2,5dl ruokakermaa
currya

1. Hienonna sipuli ja murskaa valkosipulinkynsi. Kuullota öljyssä pehmeiksi.
















2. Pilko omenat kuutioiksi. Lisää sipulin joukkoon kana ja paista kypsäksi.

3. Lisää lopuksi omenat sekä ruokakerma ja hauduta kunnes omenat ovat pehmenneet. Mausta currylla.
















4. Täytä canneloniputket kanatäytteellä ja lado ne voideltuun vuokaan vierekkäin, ei päällekkäin.

5. Kaada juustokastike cannelonien päälle ja levitä se tasaiseksi. Voit vielä lopuksi ripotella juustoraastetta halutessasi.
















6. Paista 225 asteessa 25-30 min. keskitasolla.


torstai 16. elokuuta 2012

Cheese sauce (Juustokastike)



Rakastan lasangea ja canneloneja ja uunipastoja sun muita mihin tulee juustokastike, vaikka ne eivät siitä terveellisimmästä päästä olekaan. Ensimmäisessä canneloni postauksessani en tehnyt juustokastiketta, koska siihen ei ollut tarvikkeita, vaan korvasin juustokastikkeen tuorejuustolla ja juustoraasteella. Kuitenkin, mielestäni oikeat cannelonit tulevat juustokastikeen kanssa käsikynkkää, muuten ne ovat vain kopioita :D Mutta, rajoja ylittävänä bloggarina minunkin täytyy hyväksyä se, että pitää tehdä erilaisia muunnelmia! Eli tässä siis perus juustokastikkeen ohje, soveltuu lasagneen, canneloneihin ja uunipastaan sekä esim. maissilastujen kaveriksi. Ohje muunneltuna köksänvihosta...
















½l kastiketta

4rkl margariinia
6rkl vehnäjauhoja
6dl maitoa
1/3 pkt sulatejuustoa
1,5dl juustoraastetta (esim.mozzarella/edam jne..)
½tl suolaa
ripaus pippuria

1. Sulata rasva kattilassa. Lisää jauhot ja sekoittele niin, että jauhot kypsyvät.

2. Lisää maito kahdessa erässä voimakkaasti sekoittaen. Varo ettei maito pala pohjaan!
















3. Kun kastike alkaa kuplia ja on selvästi saennut, lisää sulatejuusto ja juustoraaste.

4. Mausta suolalla ja pippurilla.

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Pullataikina (Bun pastry)



 Kauhistuin kun tajusin yks päivä tässä, että mulla ei ole täällä perus pullataikina ohjetta! Tuli sellanen maailmanhuonoin ruokabloggari- fiilis! Joten nyt siis tänne äkkiä sellainen! Voit tehdä siis erilaisia muunnelmia tästä taikinasta, yleensähän pullien päälle laitetaan raesokeria, mutta esim. voisilmäpullissa nokare voita. Ja siis köksänkirja on se alkuperä jälleen kerran, yllätys yllätys...


















n. 20 pullaa

5dl maitoa
50g hiivaa
1tl suolaa
2tl kardemummaa
2 munaa
2,5 dl sokeria
n.14dl  vehnäjauhoja
150g margariinia

voiteluun munaa
pinnalle raesokeria/nokare voita tms.


1. Murenna ja lietä hiiva kädenlämpöiseen nesteeseen.

2. Lisää muna, sokeri, mausteet ja yli puolet jauhoista.


















3. Lisää jauhoja vähitelle alustaen taikinaa koko ajan kädellä tai jos on sellainen taikinavatkain niin sitten sillä.

4. Lisää huoneenlämpöinen margariini kuutioina.


















5. Jatka taikinan alustamista, kunnes se irtoaa kulhon reunoilta ja käsistäsi.

6. Kohota taikina liinan alla kaksinkertaiseksi lämpimässä, vedottomassa paikassa.


















7. Alusta taikinaa jälleen alustan päällä ja leikkaa se osiin, joista pyörittelet pullia. Laita pullat pellille.





8. Anna pullien kohota taas liinan alla n.20 min, tai kunnes ne ovat suurentuneet, mutta eivät vielä lässähtäneet.

9. Voitele pullat kananmunalla ja ripottele päälle raesokeria. Paista pullia 225 asteessa uunin keskitasolla n.10 minuuttia tai kunnes ne ovat kauniin kullanruskeita.

tiistai 14. elokuuta 2012

Mushroom Crêpes (Sienitäytteiset krepit)



Olin yksin kotona kesäloman alussa muutaman päivän. Yhtenä päivänä olin ihan hukassa mitä söisin kunnon ruoaksi. Onneksi muistin sitten, että meillä oli vielä kesäkurpitsa ja pakasteessa sieniä, niistähän saisi jotain! Päädyin sitten tekemään kreppejä jotka onnistuivatkin tosi hyvin! Lettujen ohje sama mitä paprikakrepeissä aiemmin, mutta tein ½ annoksen, siksi kuvissa vain esim. 1 kesäkurpitsa.
















6-8 lettua

Letut:

5dl maitoa
2 munaa
3dl sämpyläjauhoja
1tl suolaa
1rkl öljyä

Täyte:

2 kesäkurpitsaa
4dl sieniä (paistettuna)

2dl juustoraastetta



1. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Sekoita maito, munat, jauhot ja suola kulhossa.

2. Raasta kesäkurpitsa karkeaksi raasteeksi ja paista rasvassa. Lisää sienet lopussa niin, että maut sekoittuvat. Mausta suolalla ja pippurilla, jätä hautumaan.




3. Paista letut öljyssä.
















4. Jaa täyte tasan letuille, kääri ne rullalle ja laita vuokaan. Laita juustoraaste lettujen päälle ja paista 15 min uunin keskitasolla.
















White Chocolate Strawberry CupCakes (Valkosuklaa-mansikkamuffinssit)



Mulle tuli cupcake hulluus viime syksynä ja siitä lähtien aina kun löydän jonkun vähän erikoisemman muffinssiohjeen, on vaan ihan pakko tehdä sitä, unohtamatta kermavaahto tai muuta päällystä pursotettuna kauniisti :D Haluttiin laittaa mansikkahilloa muffinsseihin ja kun löyty sellainen ohje niin ei voinu vastustaa ;) Näihin jää ihan koukkuun, maku on vaan niin ihana, samoin se koostumus! Valkosuklaasta huolimatta maku ei ole kuitenkaan liian makea tai hyökkäävä. Ohje Jennifer Donovanin kirjasta Suklaa; 365 vastustamatonta makuelämystä. En mennyt taaskaan ihan niinkuin ohje käski.., jotkut ei vaan ikinä opi :D


12 Kappaletta

125g voita
100g (1dl) hienosokeria
1¼dl maitoa
1 muna
1tl vaniljaesanssia
250g (4dl) vehnäjauhoja
2½tl leivinjauhetta, ¾tl suolaa
250g valkoista suklaata rouheena
160g mansikkahilloa


1. Kuumenna uuni 180 asteeseen ja levitä muffinssipellille paperivuoat.

2. Sulata voi ja anna sen jäähtyä haaleaksi.

 

4. Vispaa kananmunan rakenne isossa kulhossa rikki.



5. Leikkaa suklaa pieniksi paloiksi/ rouheeksi.



6. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään. Lisää kaikki muut ainekset paitsi hillo kananmunan sekaan.



7. Jaa taikina vuokiin ja paista (175 asteisessa) uunissa n.20min kunnes muffinssit ovat nousseet ja ovat saaneet kauniin kullanruskean värin.





8. Kun muffinssit ovat vähän jäähtyneet, leikkaa jokaisen keskelle reikä ja koverra sitä vähän syvemmäksi. Varo, ettei pohja puhkea. Täytä sitten kolot mansikkahillolla ja laita "kanneksi" taikinaa jota sait kun leikkasit leivoksiin reiät.

 



9. Kuorruta muffinssit kermavaahdolla ja nauti! Säilytä jääkaapissa.

maanantai 13. elokuuta 2012

Sesame Seed Bread (Seesaminsiemen leipä)



Tein tätä leipää kerran isälleni tämän syntymäpäivänä aamupalalle. Kaikki perheenjäseneni tykästyivät leipään ja leivoimme sitä todella paljon seuraavat kaksi kuukautta kunnes se alkoi tulla kaikilta korvista ulos :D Koostumus on ihanan tiivis, sellainen fudgy ja seesaminsiemenet rapisevat suussa mukavasti. Kannatan itse kotona leivottua leipää kyllä yli kaiken: se on terveellistä, lisäaineetonta, tuoretta, taloudellista ja levittää vielä hyvän tuoksunkin keittiöön! Ohje on sellaisesta 70-luvun reseptikokoelmasta (Ruokaohjekerho Mestarikokki), jonka sain tädiltäni.



2 isoa leipää

50g hiivaa
½l vettä
1rkl öljyä
1½tl suolaa
1dl grahamjauhoja
3/4dl ruisjauhoja
1dl vehnänleseitä
n.1l vehnäjauhoja
vettä+ nokare voita/marhariinia
seesaminsiemeniä


1. Murenna hiiva isoon astiaan.



2. Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi ja lisää siihen öljy. Kaada seos hiivan päälle ja sekoita kunnes hiiva on kokonaan liuennut.



3. Lisää suola, graham- ja ruisjauhot sekä leseet. Vaivaa vehnäjauhot joukkoon voimakkaasti kunnes taikina irtoaa kulhon reunoilta.





4. Anna taikinan nousta kaksinkertaiseksi liinan alla.

5. Alusta se vielä leivinpöydällä ja leivo 2 pyöreää leipää. Pane ne voidellulle pellille nousemaan.




6. Voitele leivät lämpimällä vesi-rasva seoksella ja ripottele sunsaasti seesaminsiemeniä päälle. Paista leivät 225 asteessa n.25 min tai kunnes pohjaa koputettaessa ne tuntuvat "ontoilta".