perjantai 20. helmikuuta 2015

Sienifocaccia - Mushroom focaccia



Siskoni bongasi kerran Hesarista tämän sienileivän ohjeen ja pakkohan sitä oli kokeilla. Hauska ja vähän erilainen idea laittaa leipään sieniä, mutta toimi oikein hyvin. Teimme kaksinkertaisen annoksen, koska yksinkertainen olisi ollut mielestäni liian pieni :D






4 pikkuruista leipää

3½ dl vettä
10g tuorehiivaa
1tl suolaa
1rkl öljyä + paistamiseen
n.11dl vehnäjauhoja + leipomiseen
½l suppilovahveroita
ripaus timjamia
sormisuolaa

















1. Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi. Murenna sekaan hiiva ja lisää suola, öljy sekä jauhot vähitellen. Vaivaa taikinaa noin 5min ja jätä liinan alle kulhoon kohoamaan.

2. Paista suppilovahveroista neste pois, lisää öljy sekä timjami. Anna jäähtyä.


















3. Kun taikina on kohonnut noin 15min, vaivaa sienet taikinaan ja anna kohota kaksinkertaiseksi.

4. Vaivaa kohonneesta taikinasta jauhotetulla alustalla ilmakuplat pois ja jaa taikina neljään osaan. leivo leivistä lehden muotoisia "kolmioita" ja tee jokaiseen pystysuuntaiset viillot päälle. Ripottele vielä sormisuolaa ja öljyä leiville.
















5. Lämmitä uuni 225 asteeseen. Kun laitat leivät uuniin, laske lämpö 200 asteeseen. Anna leipien paistua 15min tai kunnes kypsiä.

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Ranskalainen Brunssi - French Brunch


 
Päätettiin tyttökavereiden kanssa pitää brunssi Ranska-teemalla tässä yksi sunnuntai, ja täytyy kyllä sanoa että oli aivan mahtavaa! Kiitos ihanat ranskattareni <3
Tarjolla oli croissantteja, hedelmiä, erilaisia juustoja, hilloa, ranskalaista kahvia, keksejä, suklaata, mehua jne. Täydellinen brunssi sanoisin ;)
 
Tsemppiä kaikille helmikuuhun! :)
 
 

 
 
 

tiistai 3. helmikuuta 2015

Detoxaajan kasvispaistos - Detox Vegetable casserole



Detoxaessani (??) anyway kun detoxasin :D yritin kehitellä mahdollisimman maistuvia ruokia, koska toteuttamassani detoxissa ei saanut käyttää suolaa lainkaan.. Päädyin  sitten erilaisiin yrtti- ja mausteseoskokeiluihin joista tämä oli ehdottomasti onnistunein! Hyvin yksinkertainen ja helppo, terveellinen ja täysin suolaton kasvispaistos kaikille fellow detoxaajille, olkaa hyvät!
















Iso vuoallinen

400g kesäkurpitsaa
2 punaista paprikaa
2 sipulia
1 munakoiso (n.300g)
3 salottisipulia
3 tomaattia
tuoretta basilikaa
reilu loraus oliiviöljyä
2tl sitruunamehua
2tl rosmariinia
2tl timjamia
1tl paprikajauhetta
vähän mustapippuria

1. Kuori kasvikset (paitsi munakoiso) ja pilko ne suunnilleen saman kokoisiksi paloiksi mielesi mukaan.


 














2. Laita kasvikset vuokaan (paitsi tomaatti) ja sekoita, kunnes ne ovat kunnolla sekoittuneet.

3. Lisää mausteet ja sekoita taas.
















4. Paista uunissa 200 asteessa n.½ tuntia. Lisää pilkotut tomaatit 5min ennen kuin otat vuoan pois uunista.

5. Ripottele päälle revittyjä basilikanlehtiä ja tarjoile.