sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Synttärikakku - Birthday Cake

 

Äitini vietti syntymäpäiviään viime viikonloppuna, ja tällaisen suklaakakun leivoin hänelle. Perus tumma suklaapohja, banaania, Nigellan suklaatäyte, ja maito- sekä valkosuklaata + vadelmahilloa. Cheat meal, check :D
 
 Ps. Eilen ja tänään oli potkunyrkkeilyn SM- kisat Tapiolassa, joissa olin talkooapuna. Ihan mahtavia matseja ja ottelijoita oli kyllä mukana, onnea vielä voittajille!
 
 
  

torstai 23. huhtikuuta 2015

Esittelypostaus: Minä





 Haluaisin tehdä blogistani vähän enemmän itseni näköisen ja tavallaan henkilökohtaisemman, ei vaan reseptejä silloin tällöin. Siksipä ajattelin kirjottaa tänne tällaisen esittelypostauksen itsestäni, kuka täällä oikein kirjoittelee ja miksi. :)
Olen 19-vuotias (kesäkuussa 20! :D) pääkaupunkiseudulla asuva viime vuoden ylioppilas. Aloitan sairaanhoidon opinnot ensi syksynä ja nyt vietän välivuottani töitä tehden. Olen kiinnostunut ihmisten kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista sekä elämäntapojen vaikutuksesta terveyteen ja hyvinvointiin.
Harrastan nyrkkeilyä (työvuoroista riippuen) viisi kertaa kertaa viikossa, jonka lisäksi käyn salilla. Noudatan vähähiilihydraattista sekä -gluteenista ruokavaliota, enkä juurikaan syö maitotuotteita. Suon kuitenkin kerran viikossa itselleni huijauspäivän, jolloin saan hyvällä omallatunnolla syödä yhdellä aterialla jotain hyvää ;)
 



 
Tällä hetkellä tavoitteisiini kuuluu painonpudotus, kunnon kohotus sekä kiinteytyminen, sillä tarkoitus olisi päästä joku päivä vielä ottelemaan kehässä. Onneksi minulla on ihana tukiverkosto, valmentajat sekä maailman paras Pt jotka auttavat minua pääsemään tavoitteisiini.

So, this is me, jääthän seurailemaan ;)

Ihanaa viikonloppua!

xoxo

 
 
 


maanantai 20. huhtikuuta 2015

Raparperimuffinssit - Rhubarb muffins/ cupcakes



Näiden muffinien ohje tulee alun perin mummoltani, ja äitini on tehnyt näitä joka kesä niin kauan kuin muistan pihallamme tai mökillämme kasvaneista raparpereista. Kuulin joskus, että raparperien happo olisi haitallista luustolle ja estäisi kalsiumin imeytymistä, ja että raparperin kanssa kannattaisi juoda maitoa tai käyttää muuta maitotuotetta. Tämän vuoksi päätin yksi kesä tehdä kermapursotukset muffinien päälle, ja kerma sopi niin hyvin näihin, että nykyisin emme syökään näitä ilman kermaa ;)

Ps. Kauhea itsekriittisyyden puuska iski kun katsoin noita pursotuksia tossa kuvassa, mutta puolustuksekseni on sanottava, että olin ehkä 13v kun nuo tein! :D 



 12 muffinia

150-200g raparperia
75g voita
2 munaa
2dl sokeria
2dl vehnäjauhoja
1dl kookoshiutaleita
½tl leivinjauhetta
2tl vaniljaa/ 1tl vaniljauutetta

2,5dl vispikermaa koristeluun



1. Kuori ja leikkaa raparperit pieniksi paloiksi.
















2. Sulata voi kattilassa.

3. Lisää munat ja sokeri sulaan voihin ja vatkaa sähkövatkaimella sekaisin, kunnes seos on tasaista.

4. Sekoita kuivat-aineet keskenään ja lisää taikinaan.





























5. Laita taikina muffinssivuokiin ja paista 175 asteessa 12-15 minuuttia. Koristele esim. kermapursotuksilla.




sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Jauhelihatäytteiset letut - Minced meat Crêpes

 
 
 
 
Olimme viime kesänä kaverini mökillä tyttöporukalla viettämässä viikonloppua, josta jäi kyllä ihania muistoja <3 Mökillä (tai oikeammin huvilalla :D) oli myös erillinen rakennus, jossa oli mahdollisuus paistaa muurinpohjalettuja, tietysti tämä mahdollisuus oli käytettävä hyväksi ;) Kaverini oli pienenä ollessaan kirjoittanut ylös A4 - paperille ohjeen muurinpohjaletuille (jota äitinsä esitteli ylpeänä :D), joten käytimme sitten tietenkin sitä. Salaatin ja muutaman kylmän siiderin kanssa täydellinen kesäinen lounas oli valmis, tietenkään unohtamatta jälkiruoaksi hankkimaamme mutakakkua kera vaniljajäätelön nomnom <3
 
 
 
 
Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
6-8 lettua
 
2 munaa
1l maitoa
2 dl ohrajauhoja
2,5-3 dl vehnäjauhoja
1,5 tl suolaa
 
Öljyä paistamiseen
 
Täyte:
 
400g jauhelihaa
2 sipulia
½ lihaliemikuutio
mausteita esim. mustapippuria, oreganoa yms.
ketsuppia
 
Juustoraastetta
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
1. Riko kananmunat maitoon ja riko rakennen huolellisesti vispilällä.
 
2. Lisää taikinaan jauhot ja suola. Paista letut pannulla kullanruskeiksi.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

3. Kuori ja silppua sipulit. Kuullota pannulla hetki ja lisää jauheliha. Lihan ollessa melkein kypsää, lisää lihaliemikuutio, mausteet sekä ketsuppi.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
4. Levitä lihatäytettä letuille ja rullaa ne tiiviisti kiinni. Laita letut vierekkäin vuokaan ja ripottele päälle juustoraastetta. Paista uunin keskitasolla 175 asteessa noin 15 min. Nauti ;)
 
 
 
 
 
 
 

lauantai 18. huhtikuuta 2015

Tip of the Week #1 : Kookosmaidon erottuminen

 
Ajattelin aloittaa tällaisen uuden "sarjan", jossa jaan kantapään kautta opittuja juttuja kulinaristin elämästä ;) Virheitä on tullut tehtyä ja ensi kerralla on sitten osannut tehdä paremmin. Aina välillä nämä kömmähdykset ovat kuitenkin aiheuttaneet sen verran harmia, että ajattelin niiden jakamisen täällä blogissa auttavan edes joitakin samojen asioiden kanssa kamppailevia. Myöskin aina netin(kään :D) syövereistä ei löydy ihan kaikkea sitä tietoa mitä tarvitsisi, kun haluaa olla hifistelijä :D
 
Hyvää viikonloppua! :) 
 




























Kookosmaitoa käytetään aasialaisessa ruokakulttuurissa esim. thaimaalaisissa ruoissa kuten curryissä samalla tavalla, kuin länsimaissa käytetään kermaa taikka maitoa. Huoneenlämmössä kookosmaidon koostumus on juokseva/nestemäinen ja silloin sitä voi juuri käyttää kerman tapaan ruoanlaitossa. Jääkaapissa säilytettynä kookosmaidon koostumus muuttuu, päälle kertyy rasvainen, erittäin proteiinipitoinen ja jähmeä kerros, jonka alle jää "vesikerros". Rasvakerros voidaan käyttää esim. jälkiruokiin ja erottunut "vesi" sellaisenaan vaikka smoothieen.
Jos tarvitset kookoskermaa, mutta sinulla on pelkkää kookosmaitoa kaapissa, pistä purkki jääkaappiin, niin lopulta saat itsellesi kookoskermaa seoksen eriydyttyä! :)




 

tiistai 7. huhtikuuta 2015

Bataattiranskalaiset - Sweet potato fries




Bataattiranskalaisethan nyt on jo vanha juttu ja jokaisessa blogissa julkaistu eikö niin :D tällaisena myöhännäisheränneenä bloggaan niistä kuitenkin vasta nyt. Bataattiranskalaisia saa nykyään monissa ravintoloissa vaihtoehtona perunalle, mikä on mielestäni todella hyvä, sillä vaikka bataatti sisältää perunaa enemmän energiaa, on se silti parempi valinta kuin peruna mm. korkean vitamiinipitoisuutensa vuoksi. Kun detoxasin tein ranskalaiset täysin ilman suolaa ja huomasin niiden olevan todella hyviä, joten en edelleenkään käytä niissä ollenkaan suolaa! Itse nautin bataattiranskalaiseni salaatin ja lihan tai ihan vain jonkun dipin/salsan kera, kukin tyylillään!
 

 


2 pellillistä ranskalaisia
 
500 g bataattia
½tl paprikajauhetta
½tl mustapippuria
ripaus chilijauhetta
ripaus valkopippuria
0,75dl oliiviöljyä tai rypsiöljyä
 
1. Kuori bataatti ja pilko se ohuiksi ranskalaisiksi.
 
 
 
 
2. Sekoita mausteet öljyyn ja pyörittele ranskalaiset seoksessa.
 
 
 
 
 3. Asettele ranskalaiset pellille niin, etteivät ne ole päällekkäin. Paista uunissa 200 asteessa 15min, käännä ranskalaiset ja paista vielä noin 10min tai kunnes kypsiä ja kärjistä hiukan tummuneita.