sunnuntai 11. elokuuta 2013

Nutella Ice Cream (Nutellajäätelö)


 
 
Kesä alkaa lähestyä loppuaan ja mä sain vihdoinkin otettua itteäni niskasta kiinni ja palattua blogin puolelle. En oikein tiedä mitä tapahtu tai miten selittää tätä mun passiivisuutta postausten suhteen, kun mä kuitenkin oon ihan samaan tahtiin koko ajan ruokaa laittanu.
No kuitenki, nutellajäätelöä - mun siskon lempparijäätelöä jota oon nyt kesän aikana jonkinverran tehny. Älyttömän hyvää, sellasta ettei pysty lopettamaan yhen lusikallisen jälkeen :D Ja mietin, että eikö tää ite tehty jäätelö ole tavallaan "terveellistä", koska tehdastuotetussa jäätelössähän on transrasvoja, joita ei kaiken järjen mukaan pitäisi itse tehdyssä jäätelössä olla?
Hyvää syksyn alkua kaikille, älkää masentuko koulun/töiden alkamisesta <3
 
 



 
 
n.1l jäätelöä
 
2 munaa
1dl sokeria
3dl kermaa
1prk Nutellaa
 
 
1. Erottele kananmunien keltuaiset valkuaisista.
 
 
 
2. Lisää keltuaisten joukkoon sokeri ja vatkaa sähkövatkaimella, kunnes seos on vaaleaa.
 
 
 
3. Vatkaa kerma vaahdoksi.
 
 
 
4. Vaahdota valkuaiset koviksi. Lisää kermavaahto keltuaisseokseen ja sen jälkeen valkuaisvaahto varovasti kolmessa osassa. 
 




 
5. Lisää Nutella jäätelömassaan, voit joutua käyttämään sähkövatkainta, että saat Nutellan sekoitettua kunnolla.
 
6. Laita massa kannelliseen astiaan ja pakkaseen 5-6 tunniksi. Sekoittele massaa aina välillä pakastuksen aikana. Mitä useammin sekoitat, sitä hienompi rakenne jäätelöön muodostuu.
 

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Stuffed Croissant (Täytetty Sarvi)

 
Sarvista mun on pitänyt jo tosi pitkän aikaa tehdä postaus. Nämä kuuluvat siihen 'meidän perheen bravuuri'- ryhmään, joten vähän nolottaa etten ole aikasemmin saanut tehtyä tätä postausta! :D
Kuitenkin, sarvet on tosi hyviä, varsinkin seuraavana päivänä mikrossa lämmittämisen jälkeen <3 Eihän nämä siitä terveellisimmästä päästä ole, mutta nyt ei please mietitä sitä :D Täytteiden kohdalle en ole laittanut tarkkoja määriä, koska se riippuu aina siitä miten itse tykkää. Kunhan se sarvi mahtuu kiinni, voit laittaa niin paljon täytettä kuin haluat. Ohje on jostain vanhasta keittokirjasta.








16 kpl
7½dl (450g) vehnä- tai hiivaleipäjauhoja
200g voita tai margariinia
2½dl maitoa
1tl suolaa
(1tl sokeria)
40g hiivaa

Täyte:
1 pss Juustoa (emmental tai mozzarella)
1 pkt Meetwurstia
1pss Sinihomejuustoa

Voiteluun:
1 kananmuna


1. Lämmitä maito kattilassa kädenlämpöiseksi. 



2. Murenna joukkoon hiiva, lisää suola ja sokeri.

  




3. Nypi kulhossa jauhot ja rasva murumaiseksi seoksi.




4. Lisää maitoseos, sekoita taikinaa kunnes se irtoaa kulhon reunoilta ja on tasaisen kimmoisaa.

  




5. Jaa taikina kahteen osaan (meidän taikinamme oli nelinkertainen, joten kuvissa se menee neljään osaan) ja pyöritä molemmat osat palloiksi.

  

6. Kauli taikinat kevyesti jauhotetulla pöydällä pyöreiksi levyiksi (halkaisija 35-40cm).






7. Jaa taikinalevyt kahdeksaan yhtä suureen, kolmiomaiseen osaan.



8. Lisää täyte, kolmion leveimpään kärkeen.



9. Kiedo kolmio rullaksi, aloittaen ulkoreunasta.



10. Kiedo käärö niin, että kärki jää rullan alle sarven keskiosan kohdalle. Siten varmistat, että sarvi ei aukene paiston aikana.






11. Paista 200-225 asteessa 10-15 minuuttia, kunnes ne ovat kullankeltaisia ja pohjat ovat saaneet väriä. Tarjoa heti.


keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Mashed Potatoes with milk powder (Perunamuusi maitojauheella)



Meillä oli kaapissa maitojauhetta, jonka parasta ennen- päivä lähestyi uhkaavasti. En muista mistä sain idean, mutta päätin kuitenkin käyttää sitä perunamuusiin, joka sitten päätyi kalalaatikon päälle (siitä myöhemmin lisää). Taas yksi sellainen postaus, joka oli vaan "pakko" ruokabloggarina tehdä :) Muusia tulee noin neljälle henkilölle. Ohje köksänkirjasta ylä-asteelta.















8 perunaa
vettä
½tl suolaa
2-3rkl maitojauhetta


1. Pese, kuori ja lohko perunat. Laita ne odottamaan astiaan, jossa on kylmää vettä.
















2. Laita vettä kattilaan niin, että perunat juuri peittyvät ja kuumenna kiehuvaksi.

3. Lisää perunat kylmästä vedestä juuri kiehauttamaasi. Keitä lohkoja noin 20 min kannen alla.















4. Ota keitinvesi talteen.

5. Soseuta perunat, lisää suola ja maitojauhe. Sekoita huolellisesti.


















6. Lisää keitinvettä sen verran, että muusista tulee sopivan notkeaa. Sekoita tasaiseksi ja tarkista maku.

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Healthy life and Healthy body (Terveellinen elämä ja terve keho)



Anteeksi tää pitkä tauko näiden postausten välillä. Oli koeviikko ja kaikkea muutakin kiirettä. Olin muutenkin tossa reilu viikko sitten ollut tosi väsynyt aika pitkään noin niinkuin yleisesti. Kyllästyin sitten siihen mun muutaman viikon kestäneeseen väsymykseen/kireyteen ja pohdin, että kyse oli ruokavaliosta. Syön yleensä tosi terveellisesti ja lautasmallin mukaan yms., mutta nyt joulu teki tenät ja söin ihan liikaa herkkuja ja muutenkin liikaa- kaikkea.

Luin sitten Cosmoa ja syvennyin juttuun, jossa kerrottiin erilaisista ruokavalioista. Tajusin, että nyt (!) ota itteäs tyttö niskasta kiinni ja vedä ittesi ylös tästä kaamoskoomasta ja herkkujen keskeltä! Joten niin mä tein! Ja olen onnistunut siinä täydellisesti, on paljon parempi olo, iho voi paremmin ja mielialakin on pysynyt korkealla! Söin silloin valaistumiseni iltana iltapalaksi hedelmiä, vettä, vihreää teetä ja 2 saksanpähkinää. Oli sellanen fiilis, että nyt pitää puhdistautua tästä moskasta mitä mä olin ahtanut sisääni sen reilun kuukauden verran.




Aloin taas juomaan vettä ihan urakalla, pidän vesipulloa koulussa mukana, käyn salilla 4 (tai useammankin)kertaa viikossa entisen kolmen sijasta enkä syö ajattelematta mitään vaan jos syön herkkuja niin sitten oikeasti yritän vain ottaa sen yhden palan/ kappaleen ja nautin siitä kunnolla. Nyt siis saattaa vähän aikaa olla hiukan hiljaisempaa täällä blogin puolella noiden herkkujen puolesta, ellen sitten julkaise vanhoja postauksia :D

En kannata henkilökohtaisesti mitään dieettejä tai muitakaan siihen ryhmään kuuluvia esim. valmisteita pienessä painonpudotuksessa/ virkistäytymisessä. Eri asia on tietenkin, jos kyse on vakavasta ylipainosta ja/ tai terveysuhasta liittyen esimerkiksi tyypin 2 diabetekseen tai muuhun sairauteen. Joten siis, tämä ei ole mikään dieetti tai väliaikainen vaihe, vaan elän terveellisesti, mietin ennen kuin syön ja kamppailen jokapäiväisten valintojen kanssa :)




Mun ohjeet terveelliseen elämään ja kehon hyvinvointiin joita itse noudatan tällä hetkellä:

1. Juo paljon vettä. Kanna esim. vesipulloa mukana laukussa tai täytä iso lasi vedellä ja ota tavoitteeksi juoda se päivän aikana tyhjäksi.

2. Mieti ennen kuin syöt. Usein havahtuu siihen, että on ahminut ruokansa ja äsken lautasella olleet lihapullat ovat nyt poissa. Nauti siis ruoasta sen maun takia.

3. Pureskele huolellisesti.

4. Vältä runsaasti rasvaa/suolaa/sokeria sisältäviä ruoka-aineita tai syö niitä harvoin; esim. makkara, monet karkit kuten salmiakki, raskaat mehut ja limut (siis ei light merkityt), suklaa, viinerit/munkit yms, pikaruoka esim. ranskalaiset. Muista kuitenkin säilyttää rasva ruokavaliossasi; näkyvä rasva, esim. leivän päällä on tärkeää, kuten myös kalasta (esim. lohi) saatavat hyvät rasvahapot.




5. Vältä turhaa kerman ja voin läträystä laittaessasi ruokaa.

6. Älä ota siitä tapaa, että "minulla ei ole aikaa laittaa ruokaa, siis tilaan pizzan/ ostan eineksiä"

7. Syö mielellään 5 kertaa päivässä ellet sitten noudata jotain erityisruokavaliota (aamiainen- hyvin tärkeä, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala). Äläkä anna ajan syömisten välillä venyä liian pitkiksi, suositus on 3-4h. 




8. Urheile; mielellään joka päivä edes vähän. Kävele vaikka rappuset hissillä menemisen sijasta.

9. Nuku riittävästi.

10. Nauti elämästä ja muista, ettei sinun tarvitse kieltää itseltäsi kokonaan asioita, tärkeintä on pitää kohtuus kaikessa. :)

Siinä siis ne 10 tärkeimpää ohjenuoraa, joita voit soveltaa omaan elämääsi halutessasi. Tietysti kaikilla on omat tapansa ja niin pois päin, mutta olen huomannut näiden ainakin vaikuttavan omaan hyvinvointiini positiivisesti.

Ihanaa ja terveellistä alkavaa viikkoa kaikille tyypeille! <3

 

lauantai 12. tammikuuta 2013

Simppelit Suklaakeksit (Kananmunaton)


SUKLAAKEKSI-PROJEKTI OSA V

Tadaa!! Projekti saatettu loppuun!! Nyt tästä blogista löytyy siis 5 suklaakeksireseptiä, jotka EIVÄT ole oreoita :D Asiaan: nää keksit on todellakin tosi simppeleitä, mutta tollaisella ristikolla niihin saa sellaisen vaikutelman että ne olis jotenki hienompia ja monimutkaisempia vaikkei ne ole todellakaan. Ohje taas J. Donovanin kirjasta Suklaa: 365 vastustamatonta makuelämystä. Maistuvat hyviltä (obviously!) ja mikä parasta, ovat kananmunattomia plus käytin vielä laktoositonta voita eli soveltuvat monille! Valmistuvat puolessa tunnissa jos olet tehokas ;) Parasta viikonloppua kaikille!



















n.20 keksiä

125g voita (vähäsuolaista/suolatonta)
4rkl tomusokeria
125g (2dl) vehnäjauhoja
3rkl kaakaojauhetta


1. Kuumenna uuni 180 asteiseksi.

2. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri kulhossa sähkövatkaimella.
















3. Sekoita jauhot ja kaakaojauhe eri kulhossa huolellisesti. Lisää seos voiseokseen, taikina on koostumukseltaan aika pehmeää.

















4. Jauhota kätesi ja pyörittele taikinasta 20 palloa. Paina jauhotetulla haarukalla taikinapalloihin ristikko niin, että ne samalla litistyvät kivan muotoisiksi. Jätä keksien väliin reilusti tilaa, koska ne leviävät paistuessaan.

















5. Paista uunissa 8-10 minuuttia tai kunnes keksit ovat kiinteitä. Anna jäähtyä hetki pellillä ennen kuin alat siirtelemään niitä mihinkään.

perjantai 4. tammikuuta 2013

Valkosuklaa&Cashew-keksit (Kananmunaton)



SUKLAAKEKSI-PROJEKTI OSA IV

En sitte onnistunu toi mun "5 suklaakeksipostausta ennen joulua" :D Mutta nyt mä taas tein yhden tälläsen ryhdistäytymispäätöksen näin uudenvuoden kunniaksi ja hoidan projektin loppuun vaikka en ihan ajallaan kuitenkaan :D Ystäväni pyysi mua tekemään keksejä joissa olis valkosuklaata ja cashew-pähkinöitä, ja löysinkin hyvän ohjeen J.Donovanin kirjasta Suklaa; 365 vastustamatonta makuelämystä (siinä kyllä käytettiin hasselpähkinöitä, mutta mitäs tuosta :)). Ihanaa vuotta 2013 kaikille, pitäkää itsestänne hyvää huolta ja leipokaa paljon :) <3

















 
24 keksiä

150g (2,5dl) vehnäjauhoja
150g (1 3/4dl) riisijauhoja
100g (1dl) hienosokeria
225g kylmää voita
125g valkosuklaata (hyvälaatuista, leivontaan soveltuvaa)
125g cashewpähkinöitä

 
1. Laita uuni 150 asteeseen. Rouhi suklaa ja pähkinät karkeasti.
 














 
2. Sekoita jauhot ja sokeri keskenään. Lisää voi, suklaa ja pähkinät ja sekoita aineksia sähkövatkaimella kunnes ne ovat sekoittuneet.


 
3. Painele käsilläsi muruisesta seoksesta taikina. Tee taikinasta halkaisijaltaan noin 4cm kokoisia kiekkoja pellille ja paista niitä uunissa n.35min tai kunnes ne ovat kiinteitä ja kevyesti ruskistuneita. Huom! Keksit ovat aika makeita, niitä ei pysty syömään kovin montaa putkeen :D