keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Halloween's Pumpkin pie (Halloweenin kurpitsapiirakka)




Hyvää halloweenia kaikille!! Päätin nyt näin juhlan kunniaksi tehdä sitten kurpitsapiirakkaa. Muistelin kauhulla koulujen lounailla syömiäni salaatteja, joissa oli mukana kurpitsaa- sen luuli olevan persikkaa ja erehtyi ottamaa reilulla kädellä- suuri virhe. Joten etsiskellessäni ohjetta tähän olin jo valmiiksi vähän kauhuissani. Kertoessani yhdelle ystävälle hankkeestani hän kertoi äitinsä tekemästä ihanasta piirakasta, jota he syövät aina kermavaahdon kanssa. Ohje saapui tekstarilla pari päivää myöhemmin ;) Asiaan --> olin positiivisesti yllättynyt maistaessani piirakkaa, sillä se oli todella hyvää (kermavaahdon kanssa- täydellisyys!) eikä maistunut yhtään siltä miltä niissä salaateissa pienenä, onneksi! :D Ps. Tein pohjan Jamien ohjeella-tietty, käytin vaniljauutetta sokerin sijasta ja vaihdoin kuohukerman vispiin.




25-27cm piirakkavuokaan

Pohja:

½ Jamien Murotaikina

Täyte:

750g kurpitsaa
vettä keittämiseen
1dl sokeria
1 pieni sitruuna
100g maustamatonta tuorejuustoa
0,5dl vispikermaa
1/4tl inkivääriä
½tl kanelia
½tl vaniljauutetta tai 1tl vaniljasokeria
3 munaa
2rkl maizenaa

Tarjoiluun vaniljalla maustettua kermavaahtoa





1. Aloita kuorimalla kurpitsa, poista sitten sisus ja kuutioi kurpitsa. Keitä palat pehmeiksi vedessä niin, että ne juuri ja juuri peittyvät. Aikaa menee 15 minuutista puoleen tuntiin.

2. Voitele piirakkavuoka ja painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille.




3. Pese ja raasta sitruunasta kuori. Purista sen jälkeen siitä mehu.



4. Tee täyte: Sekoita keskenään sitruunan kuori, mehu, sokeri, tuorejuusto, vispikerma, inkivääri, kaneli, vanilja, munat ja maizena.

5. Laita leivinpaperia pohjan päälle vuokaan ja laita vuoka täyteen herneitä, riisiä suolaa tai paistokuulia. Tämä siksi, etteivät pohja puhkea ja reunat valahda. Esipaista pohjaa 200 asteessa n.10 min.



6. Kun kurpitsat ovat pehmeitä, siivilöi vesi pois ja laita kuutiot takaisin kattilaan. Soseuta ne sauvasekoittimella hienoksi ja lisää sose täytteen joukkoon (siivilöinti tässä kohdassa ei ole välttämätöntä, mutta niin saa vielä tasaisemman lopputuloksen). Kaada täyte paistuneen pohjan päälle.

7. Paista 200 asteessa 30min. Piirakka saa hytkyä keskeltä kun se otetaan pois uunista, se asettuu kyllä siitä kun saa jäähtyä. Tarjoa kylmänä mielellään seuraavana päivänä, vaniljalla maustetun kermavaahdon kera.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti