keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Asiaa Detoxista - About Detox



(Scroll down for the English text)

Tänä erilaisten kehonmuokkausten, puhdistuskuurien, dieettien yms. aikana päätin ottaa osaa ruoka-/hyvinvointibloggarina itseäni jo kauan kiinnostaneeseen ilmiöön nimeltään Detox-kuuri. Asiasta on kirjoitettu paljon niin painettua kirjallisutta, kuin nettiin, keskustelupalstoille sekä blogeihin.

Detox-kuurin tarkoituksena on ollut alunperin poistaa elimistöstä "haitallisia" aineita, joita on päässyt kertymään epäterveellisten ravintotottumusten seurauksena. Ymmärtääkseni tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa - ja korjatkaa jos olen väärässä - sillä kehomme työskentelee jatkuvasti puhdistaakseen elimistöstämme nämä "haitalliset" aineet pois. Joten kuva siitä, että dieetillä pitäisi puhdistaa oma keho, ei varsinaisesti ole kyllä oikea. Sen sijaan, detoxin avulla tulee miettineeksi omia ruokailutottumuksiaan, ongelmia sekä puuteita. Myös jo pelkästään se, että tiedostaa sen mitä ja milloin syö on hyväksi, jos sattuu esim. olemaan piilosyöjä tai kiireinen välipala-tyyppi. Detoxin avulla voi myös päästä irti omista ongelmakohdistaan, esim. napostelusta aterioiden välillä. Yksi hyvä puoli on vielä se, että Detoxin aikana tulee juotua paljon vettä, mikä on erittäin hyvä aineenvahdunnalle, vireystasolle, iholle sekä solujen uusiutumiselle kehossamme.

Detox-kuureja on erilaisia ja erimittaisia; ne voivat kestää viikosta noin kolmeenkin viikkoon. Osa Detox-kuureista määrää kokonaan ruoattomalle vesi-/mehulinjalle, osa sisältää erityisiä Detox-juomia, joita juodaan muuten terveellisen ja puhtaan ruokavalion yhteydessä. Itse en hirveästi perusta mehudieeteistä, ja minun on vaikea uskoa niiden terveysvaikutuksiin. Myös suuret panostamiset erityisiin Detox-ruokiin, pillereihin taikka uutteisiin eivät sovi ajatusmaailmaani, ainakaan tällä hetkellä. Siksi päätinkin aloittaa niin kutsutun "luonnollisen Detoxin", jossa keskitytään syömään puhtaasti, prosessoimattomia ruokia, sekä karsitaan ruokavaliosta joitakin osia pois. Jotten joutuisi kärsimään huonosta olosta, tai puutostiloista, pidän tätä vaihtoehtoa itselleni kaikkein sopivimpana.

Miksi sitten päätin kokeilla detox-kuuria?

Kuten jo mainitsin aiemmin, kiinnostus itse aiheeseen, sekä ruoka-/hyvinvointibloggarina halusin kokeilla jotain sellaista mitä en ole aiemmin ruoanmaailmassa kokeillutkaan. Toinen syy sihen, miksi halusin aloittaa detoxin oli ylioppilaskirjoitusten sekä pääsykokeiden mukanaan tuomat stressikilot (ts. yokilot, joita kertyy aika hyvin, jos paniikissa syö kokonaisen levyn Fazerin sinistä terveystiedon kirjoituksissa :D), sekä niiden aiheuttama turvotus ja paha olo. Kolmas syy oli kuusi viikkoa (!!) jatkunut sairauskierre, jonka päätteeksi koin henkisestikin tarpeen puhdistaa ja hallita kehoani jotenkin, kahden antibioottikuurin, erilaisten nenäsumutteiden, nuha- sekä allergialääkkeiden ja yskänlääkkeen jälkeen. Tässä siis painavimmat syyt detoxin aloittamiseen. :)

Aloitin kuurini eilen 1.4.2014 tiistaina, ja aion jatkaa sitä 7 päivää. Kuurin loputtua teen sitten postauksen syömisistäni sekä tuntemuksistani.

Siihen asti, au revoir! 

***

(This is my first actual post in English, so sorry about the grammar! :D)

At this time of different diets and fitness obsessions, I wanted to take part to a phenomenon called Detox. I've been interested in detoxing for quite a long time now, and as a food/well-being blogger I felt that I have to try this one :D

Detoxing is basically cleansing your body from toxins and things that aren't good for your system. However, our bodies work constantly to get rid of these toxins, so actually we don't need to go on a diet to get rid of the "toxins". Instead, detoxing can be seen as an opening experience that allows you to get to know your body and eating habits better. It's also good for the metabolism, skin and so on..

There are different kinds of detoxes; the ones where you are allowed to only drink fluids or special detox smoothies, the ones where you drink special detox drinks as a part of a healty diet or the ones where you avoid certain products and eat a lot of vegetables and clean food.

So, why am I detoxing?

Like I said, as a blogger I wanted to try detoxing. Also, I gained some "Finals pounds" due to the stress I had and the chocolate I ate during my finals :D so, I felt like I needed a period of time when I can concentrate on myself and my diet to get rid of the stress and the extra pounds I gained. The third reason is that I had an especially hard flu, which lasted for 6 (!!) weeks, and after that I wanted that sense of a control that I had lost during the time I was sick.

I started my detox yesterday on 1.4.2014 and it lasts for 7 days. I'll make a post about it after, so until then, au revoir! 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti